Hui, kuukaudet on menny ihan huomaamatta. Oon asunu jo neljä kuukautta yksin. Vapaana. Pakko sanoa että paljon helpompaa elää, kun ei tarvitse kestää vanhempia koko ajan. Ei kaikki asiat oo vieläkään kunnossa, mutta saan sentään olla rauhassa sillon kun tahdon. Helpottaa elämää kummasti.
Aika hyväksyä tosiasiat, ahdistus ja synkät ajatukset ei oo katoamassa mihinkään. Pitää vaan nähdä kaikki ne pienet hyvät asiat jokaisessa päivässä, jotta jaksaa elää. Joskus tulee hetkiä kun ei näe kuin mustaa ja kaikki tuntuu toivottomalta, silloin yritän ajatella että ei tänään, huomenna on parempi päivä. Joka ilta kun olen yksin ajatusteni kanssa, yritän ajatella seuraavaa päivää jolloin näen ihania ihmisiä. Sosiaaliset kontaktit on välttämätöntä, jos haluaa kokea elämäniloa. Sanokaa mitä sanotte, mutta yritäpä olla ilman muita ihmisiä joiden kanssa puhua, vaikka ihan joutavia asioita, on aika tyhjä olo eikö vaan.
Aika hyväksyä tosiasiat, ahdistus ja synkät ajatukset ei oo katoamassa mihinkään. Pitää vaan nähdä kaikki ne pienet hyvät asiat jokaisessa päivässä, jotta jaksaa elää. Joskus tulee hetkiä kun ei näe kuin mustaa ja kaikki tuntuu toivottomalta, silloin yritän ajatella että ei tänään, huomenna on parempi päivä. Joka ilta kun olen yksin ajatusteni kanssa, yritän ajatella seuraavaa päivää jolloin näen ihania ihmisiä. Sosiaaliset kontaktit on välttämätöntä, jos haluaa kokea elämäniloa. Sanokaa mitä sanotte, mutta yritäpä olla ilman muita ihmisiä joiden kanssa puhua, vaikka ihan joutavia asioita, on aika tyhjä olo eikö vaan.
Kahvia. Aina on aikaa kahville <3 Aamuni lähti taas käyntiin kahvilla nukkumattoman yön jälkeen.
No samapa tuo, yksi yö sinne tai tänne. Ei se nukkuminen auta mun väsymykseen. Nukuin tai en, väsyttää silti. Yleensä kyllä nukahan aika helposti, lääkkeillä tosin, mutta viime yönä ei sitten nukahtanutkaan ollenkaan. Mistä lie johtu. No ainakaan ei ollu heräilyä kun en kerran nukkunu :D Välillä voin nukkua vaikka melkein vuorokauden, mutta heräilen vaan niin paljon ettei unta tuu tarpeeks tai sit
sitä tulee liikaa. En mä varmaan osaa enää nukkua ilman lääkkeitä, surullista. Pitää varmaan opetella uudestaan nukkumaan kuhan saan noi lääkkeet lopetettua, tai siis nukahtamaan.
Tän vuoden puolella oon saanu painoa pois ainakin 6kg, eikä se oo lähteny syömättömyydellä!
Oon syöny päiväpainotteisesti ja suht säännöllisesti arkisin. Syöny vähemmän herkkuja, ainakin yrittäny. Ja oon liikkunu enemmän, jo bussipysäkeille on pidempi matka kun ennen ja oon kävelly tai juossu yleensä harkkoihin. Turhat napostelut päivän mittaan on melkein jääny pois, kun en oo ostanu tänne kaikkee ylimäärästä. Vanhemmilla kun on kaikkee mahollista syötävää ni tuli siellä syötyä tylsyyteenkin helpommin.
Vielä ois vähän liikaa vyötäröllä, mutta kyllä mä nekin vielä saan kadotettua! Ja vähän lisää keskivartalotreeniä ni saan taas vähän niitä vatsalihaksiakin näkymään ;)
Vähän kyllä silti pelottaa kun 1/3 lääkkestä vie näläntunteen, eli mun pitää muistaa syödä säännöllisesti tunteista huolimatta. Mutta sitten 2/3 lääkkeestä taas saa aikaan sen että tekee mieli syödä koko ajan, ja pitää kontrolloida itteeni sen verran etten oo syömässä koko ajan. Nyt on ollu pitkä "loma" oli pääsiäinen ja koko tää viikko ilman arkirutiineja, niin en oo syönytkään kunnolla. Ja kun en jaksa tehdä vain itelleni eikä tee mieli, niin ei tuu tehtyä kunnon ruokaa kotona. Terapeutti sai mut tajuamaan tapaamisen jälkeen että miks mun on niin vaikee suunnitella miten syön, millon ja missä. Sana joka mut herätti oli tavote, tavotteen mukainen syöminen. Miten mä voin pystyä syömään kunnolla, jos samaan aikaan mulla on alitajunnassa tavote laihtua ja syömällä vähemmän laihdun. Ei hyvää päivää, mulla on kaks ristiriitasta tavotetta. Pitää vaan yrittää muistaa se terveempi tavote..
