Kylmä

Ulkona alkaa olla kylmä, jopa minä jolla on aina kuuma, joudun käyttämään takkia :D
Jossain päin Suomea on jo ensilumetkin tullu. Oikeastaan rakastan talvea. Sillon mulla ei yleensä oo kuuma ja sitten ku lumet tulee ni ulkona on niin kaunista, varsinkin sillon ku aurinko paistaa. Löysin kivoja talvisia kuvia ja tässä muutama ihana. Joukossa myös yksi kuva joka sai minut ensimmäistä kertaa tänään aidosti hymyilemään :)


Sen lisäksi että ulkona on kylmä, tunnen itseni todella kylmäksi. Ei kiinnostais puhua kenenkään kanssa. Ärsyynnyn melkein kaikesta mitä kaveri sanoo. Viime viikolla peruin lähes kaikki sosiaaliset tapaamiset, tietysti hyvillä tekosyillä. Eilen ei meinannu kiinnostaa lähtee treenaamaan, vaikka loppujen lopuksi sitä mä just tarvitsin.Niinkuin tiesinkin oli joukkueen kanssa hauskaa ja sain taas nauraa. Toi joukkue ja sen kanssa pelaaminen pitää mut elossa. 

On vaan sellanen olo että mikää ei kiinnostais. Kouluun pitäis keskittyy kun ois kursseja suoritettavana. Ei vaan jaksa eikä kiinnosta, ei pysty. Ahdistus alkaa taas nousta pintaan. Koulu, miten mä muka selviydyn siitä. En uskokaan että selviydyn. Äikän kirjotukset kummittelee tulevaisuudessa, enhän mä selviä siitä kun en saa mitään tekstiä tehtyä edes nyt kursseilla joilla sitä harjotellaan. Oon onnistunu välttelee näitä esseitä jo pari vuotta. Oon onnistunu saamaan kunnon lukon siihen. Mitään ei tule paperille kun tiedän että joku sen lukee ja arvostelee. Se on pelottavaa, joku arvostelee mun kirjottaman tekstin ja tietää kuka olen ja näkee kaikki virheeni. Yritän olla virheetön, täydellinen. Sehän ei ole mahdollista, miksi siis pyrin siihen. En tiedä.

En tajuu, miks oon koko ajan hirveen väsyny vaikka nukkuisin tarvittavat 9-10 tuntia. Tosin heräilenhän mä vieläkin useita kertoja ja nukahan vain lääkkeillä. Ehkä siihen tulee joskus muutos, ehkä tai sitten ei. Näyttää vähän siltä et seuraava kuukausi näyttää mihin suuntaan jatkossa mennään. Mä veikkaisin että suunta on alaspäin ja kovaa. Koska en vaan jaksa tätä, liikaa tekemistä suhteessa jaksamiseen.

Nyt oottelen niitä kauniita talvimaisemia ja katon miten mielialat vaihtelee.

Pian on jo joulu, pienenä odotin sitä paljon enemmän. Haikeena muistelen lapsuutta, jolloin oli kaikki paremmin..

Ulkona ei oo vielä pimeetä vaik siel ei oo valosaa

Olen ihan sekaisin.
Vaikee kuvailla ajatuksia ku en tajuu niistä mitään.
Liikaa kaikkea, mun elämästä puuttuu se minkä vuoks oon eläny.
Saan sen takas, joskus, ehkä.. Voi olla et siihen menee kuukauski tai enemmän. Voisin mennä takas osastolle, en kestä olla täällä. Mut en haluu sinne, siel on liian rajotettuu kaikki.
Ehkä tää tästä muuttuu johonki suuntaan ku aika kuluu. Ja sitten kun oon taas samassa tilassa ku aiemmin meen sitten osastolle tai johonkin.

Tää alla oleva kuva kuvastaa hyvin sitä millanen olo mulle tulee kun vanhemmat huutaa, kelle tahansa huutaakaan. Tietenkään en näytä sitä niille. Ne ei tiedä mitään, MITÄÄN mun olosta. Ehkä ne saa jossain vaiheessa jotain tietää, mut ne ei ymmärrä. Ja tiettyä määrää enempää niiden ei tarviikaan tietää jos multa kysytään.

On taas niitä päiviä kun kaikki ärsyttää ja en haluu puhuu kellekää. Melkein mikä tahansa saa mut ärsyyntymään, ja saatan vastata parhaille ystävillenikin kiukkuisesti tai ilkeästi puhumattakaan siitä että jätän kokonaan vastaamatta. 

Haluisin vaa huutaa niin kauan että ääni lähtee!
En kestä tätä oloa, tiedän tän. Vajoon vähitellen siihen samaan oloon mikä mul oli ennen ku menin osastolle..
Kohta nukkumaan ja sitten on taas yksi päivä jaksettavana.
Mun mielessä ei oo vielä pimeetä vaik siel ei oo valosaa.