Nyt en tosiaan tiiä enää mitä mä teen. En mä varmaan halua kuolla. Haluan vaan pois kotoa. En kestä enää mun vanhempia. En ollenkaan. Melkein tapoin itteni yks päivä ku oli niin paha olla. Onneks otin vaa unilääkettä ja rauhottavaa ja menin nukkumaan.
En haluu osastolle mut en haluu olla kotonakaan.
En tiiä enää olenko itse se mitä eniten vihaan.
Psykologi on monesti sanonu että oon tosi vihanen, vaikken näytäkään sitä. Taidan nyt vasta kunnolla ymmärtää mitä se oikeastaan tarkottikin sillä.
"Ei sitten mitään pilleridraamoja." :D oli jotenki hauska ilmaus. Vaikka onkin vakava aihe. Mun piti luvata olla elossa vielä maanantaina.
Lupasin.
En kai halua oikeasti kuolla, haluan vain pois tästä sairaasta ympäristöstä.
Tuntuu et voimat vähenee koko ajan. En jaksa enää taistella vastaan. Tai no millon oisin niin tehnykään..
En oikein keksi mitään syytä miks haluisin elää. Ystävien lisäks siis. Ja sillä ei oikein pääse pitkälle.
Tai no en oo kuollu vielä. En jaksa olla täällä. Suostun syömään tyhmiä lääkkeitäkin vaikken ite nää siitä mitään hyötyä. Ketipinoria naamaan taas, eihän se mihinkään auta. Mutta tehään nyt näin kun kerran niin halutaan. Syön mitä vaan lääkkeitä kunhan tää olo helpottais. Pitää muuttaa pois täältä, johonki. Ihan sama. Meen mihin vaan ettei tarvii olla täällä.
Perhetapaamisia on vasta toukokuussa, on jonoa. Siihen asti en kestä täällä. Se on varmaan sit osasto jos ei muuta keksi. En tiedä voinko muuttaa yksin mihinkään.. Se on niin vaikeeta ja en tiedä jaksanko..
En vaan kestä huutamista, riehumista, valittamista, tavaroiden paiskomista. Vitun alkoholistit saatana.
Noi ei pysty olee päivääkään huutamatta. Viikkoakaan juomatta. Koko ajan on joku tehty väärin, ymmärretty väärin. Tee sitä tee tätä, älä tee tota. En jaksa. Tiedän ettette ymmärrä, voisitte sitten edes pitää päänne kiinni helvetti!
Pikkuveli parka, en tiedä yhtään mitä se ajattelee noista. Se oli paljon nuorempi ku mä sillon ku noi on alottanu ton käytöksen. Tai no isä nyt on huutanu vissiin aina mutta noin muuten.
Helvetin kivaa kattoo täällä ku pikkuveli itkee sohvalla ku koneelle tapahtu jotain ja isä ei oo kotona.
Syy itkemiseen oli se että se huutaa sitten ku tulee kotiin..
Tai sitte ku äiti riehuu tuolla, huutaa ja paiskoo ovia ja heittelee tavaroita niin et koirakin juoksee mun jalkoihin piiloon.
En jaksa enää reagoida mitenkään noille, huutaa ne sit mulle, toisilleen tai kelle vaa. Ahdistun yksinäni ja saatan itkeä, nyt kun siihen taas pystyn. Tai saatan muuten vaan seota.
Melkein tekis mieli alkaa huutaa takas, mut en vaan enää jaksa. Se ei auta. Ne juo ja huutaa kuitenkin.
Pelkään pikkuveljen puolesta että mitä sille käy näiden kanssa. Vanhemmista en jaksa enää välittää. Ei oikein kiinnosta enää kumpikaan. Painukoon kuuseen. Vitun idiootit. Kas, siellä taas aukes yks tölkki olutta..
Tavallaan tekis mieli vaan kadota kokonaan noiden elämästä. Eihän niitä kiinnostakaan.
Harmi etten vaan jaksa sitä nyt.
Mut hei oli kivaa nähä kavereita ja valvoo myöhään ja nukkuu tänään koko päivä :) Ens viikolla peräti kaks iltaa pois kotoa, juhlia <3 musiikkia, kavereita.
Ja kylppäriremppaa :D olispa nopeesti ohi.
