Ajat vaihtuu ja viisarit liikkuu

Ohoh mitä on ehtiny tapahtuu kahessa viikossa. En osaa tajuta itekään. Jonkunlainen valaistuminen :D Tuli koiranpentu ja alotin päiväosastolla. Tuntuu ku oisin hypänny jonkun muun elämään. Siis kotoa poistuminen ja mukavien ihmisten kanssa oleminen, on ollu ihanaa. Oon ihan erilainen.
Kaksi viikoa sitten, luulin etten elä enää kauaa.
En olisikaan. En sellaista elämää olisi jaksanut.
Nyt on erilaista. Saan apua ja tukea asioihin jotka haluan saada tehtyä. Ne on pakko saada tehtyä. Nyt uskon että se on mahdollista, ennen en uskonut.
Olen näiden uusien ihmisten kanssa ollessa tajunnut kuinka paljon tärkeämpää se on että voin hyvin, kuin se että saan suoritettua asioita joilla ei ole merkitystä ilman sitä hyvinvointia.
Olen avoimempi ja uskalla on olla enemmän oma itseni. Millonkohan niin on viimeeks käyny oikeesti. Siitä on vuosia..
Oon jo kahen viikon aikana tajunnu paljon asioita itestäni.
En saa yrittää liian vaikeita asioita liian aikasin. Tässä on nyt se koulu.. Jos en pysty siihen niin en pysty. Sit siirrän sitä tai en tee ollenkaan, ei voi mitään. Elämä on. Sit teen jotain muuta, sellasta mihin pystyn.

Vieläkin.
Mutta ei se mitään. Se on kiva tunne.
♥
Vaikkei mitään suhdetta tule. Sen olen koko ajan tiennyt.
Ja hyväksynyt.
Ollaan kavereita kuitenkin. Ihme kyllä että se jaksaa mua ku oon näin kummallinen :D
Meen vielä joskus sekasin tästä kaikesta.

Välillä kuitenkin tulee sellanen olo kun tulee hyviä muistoja mieleen, että miksei se voinut jatkua sellasena. Miksi hän on erilainen nyt, mitä tein väärin. En mitään. Paitsi nyt lähiaikoina ehkä, olin itsekäs ja aiheutin ahdistusta. Itkin sen takia, kauan. Siitä ei vaan tullut loppua, miten pystyin aiheuttamaan toiselle sellaisen olon. Tärkeälle ihmiselle. Kokemukset muuttaa ihmistä, hän ei enää uskalla eikä halua suhteita. Joskus toivon enemmän, mutta en silti odota mitään.
 Toivon etten joudu katsomaan kun hän on suhteessa jonkun muun kanssa, sitä pelkään. Mutta jos hän löytää jonkun ja on onnellinen niin se on hyvä. Ja toivon että pystyn olemaan iloinen hänen puolestaan. Tiedän jos näin käy, tulen olemaan surullinen siitä että hän ei halunnutkaan minua. Jos vika olikin minussa eikä siinä ettei hän halua suhteita..
Se olis aika masentavaa huomata..
Mutta eipä eletä siinä mahdollisessa tulevaisuudessa, vaan tässä hetkessä.
Tällä hetkellä olen tyytyväinen tähän tilanteeseen, huonomminkin voisi olla.

Tulevaisuus on pelottavaa. Tosi pelottavaa. Sitä ei voi ajatella. Ei saa ajatella liikaa.
Syksyllä näkee sit mihin pystyn sillon, millasessa kunnossa oon.
Pelottavaa..
Onneksi siihen on aikaa, sitä ennen ei tarvitse kuin yrittää parantua. En ole pakotettu tekemään mitään mitä en jaksa.

Tykästyin tähän ♥