Living my life :)

Hui, kuukaudet on menny ihan huomaamatta. Oon asunu jo neljä kuukautta yksin. Vapaana. Pakko sanoa että paljon helpompaa elää, kun ei tarvitse kestää vanhempia koko ajan. Ei kaikki asiat oo vieläkään kunnossa, mutta saan sentään olla rauhassa sillon kun tahdon. Helpottaa elämää kummasti.



Aika hyväksyä tosiasiat, ahdistus ja synkät ajatukset ei oo katoamassa mihinkään. Pitää vaan nähdä kaikki ne pienet hyvät asiat jokaisessa päivässä, jotta jaksaa elää. Joskus tulee hetkiä kun ei näe kuin mustaa ja kaikki tuntuu toivottomalta, silloin yritän ajatella että ei tänään, huomenna on parempi päivä. Joka ilta kun olen yksin ajatusteni kanssa, yritän ajatella seuraavaa päivää jolloin näen ihania ihmisiä. Sosiaaliset kontaktit on välttämätöntä, jos haluaa kokea elämäniloa. Sanokaa mitä sanotte, mutta yritäpä olla ilman muita ihmisiä joiden kanssa puhua, vaikka ihan joutavia asioita, on aika tyhjä olo eikö vaan.

Kahvia. Aina on aikaa kahville <3 Aamuni lähti taas käyntiin kahvilla nukkumattoman yön jälkeen.

No samapa tuo, yksi yö sinne tai tänne. Ei se nukkuminen auta mun väsymykseen. Nukuin tai en, väsyttää silti. Yleensä kyllä nukahan aika helposti, lääkkeillä tosin, mutta viime yönä ei sitten nukahtanutkaan ollenkaan. Mistä lie johtu. No ainakaan ei ollu heräilyä kun en kerran nukkunu :D Välillä voin nukkua vaikka melkein vuorokauden, mutta heräilen vaan niin paljon ettei unta tuu tarpeeks tai sit 

sitä tulee liikaa. En mä varmaan osaa enää nukkua ilman lääkkeitä, surullista. Pitää varmaan opetella uudestaan nukkumaan kuhan saan noi lääkkeet lopetettua, tai siis nukahtamaan.

Tän vuoden puolella oon saanu painoa pois ainakin 6kg, eikä se oo lähteny syömättömyydellä!
Oon syöny päiväpainotteisesti ja suht säännöllisesti arkisin. Syöny vähemmän herkkuja, ainakin yrittäny. Ja oon liikkunu enemmän, jo bussipysäkeille on pidempi matka kun ennen ja oon kävelly tai juossu yleensä harkkoihin. Turhat napostelut päivän mittaan on melkein jääny pois, kun en oo ostanu tänne kaikkee ylimäärästä. Vanhemmilla kun on kaikkee mahollista syötävää ni tuli siellä syötyä tylsyyteenkin helpommin.
Vielä ois vähän liikaa vyötäröllä, mutta kyllä mä nekin vielä saan kadotettua! Ja vähän lisää keskivartalotreeniä ni saan taas vähän niitä vatsalihaksiakin näkymään ;)
Vähän kyllä silti pelottaa kun 1/3 lääkkestä vie näläntunteen, eli mun pitää muistaa syödä säännöllisesti tunteista huolimatta. Mutta sitten 2/3 lääkkeestä taas saa aikaan sen että tekee mieli syödä koko ajan, ja pitää kontrolloida itteeni sen verran etten oo syömässä koko ajan. Nyt on ollu pitkä "loma" oli pääsiäinen ja koko tää viikko ilman arkirutiineja, niin en oo syönytkään kunnolla. Ja kun en jaksa tehdä vain itelleni eikä tee mieli, niin ei tuu tehtyä kunnon ruokaa kotona. Terapeutti sai mut tajuamaan tapaamisen jälkeen että miks mun on niin vaikee suunnitella miten syön, millon ja missä. Sana joka mut herätti oli tavote, tavotteen mukainen syöminen. Miten mä voin pystyä syömään kunnolla, jos samaan aikaan mulla on alitajunnassa tavote laihtua ja syömällä vähemmän laihdun. Ei hyvää päivää, mulla on kaks ristiriitasta tavotetta. Pitää vaan yrittää muistaa se terveempi tavote..

Joka päivä on uus päivä, uusi mahdollisuus! <3
Elämäniloa ja aurinkoa toivotellen.

Yhtäkkiä putoat pohjattoman syvään kuiluun ja luulet että tästä on mahdotonta ikinä toipuu

"Aika kuluu välillä niin hitaasti, tosinaan se suorastaan lentää. Ihan äsken joulukuu alko, ja kohta se jo loppuu. Tuntuu että siitä ois ikuisuus.  Ja vielä toinen ikuisuus jäljellä että pääsen muuttamaan, alle viikko. Miten oon kestäny täällä nämä kuukaudet kesän jälkeen, kun en vielä tiennyt että saanko edes asuntoa. Sen jälkeen, kun toivo pois pääsystä heräsi. Ja ne kuukaudet sen jälkeen, kun sain tiedon että saisin asunnon. Miten tämä vajaa viikko voi tuntua ikuisuudelta. Maanantaihinkin on aikaa. Voisinpa nukkua siihen asti. Melkein nukunkin, ja tämä on yhtä painajaista hereilläkin. 

Nukun taas miten sattuu, yöllä ja pitkin päivää. Hyvä jos erotan mikä on totta. En haluu tietääkään. "

Julkaisematonta tekstiä, kirjoitettu joulun jälkeen.

Olin ennen joulua lapissa! Oli lunta ja poroja. Oli mahtava reissu :D Joululoman parhaat hetket. Melkein ainoat hyvät hetket.

Nyt oon muuttanu omaan asuntoon! Positiivisia muutoksiakin siis tapahtunu. Tääl ei kukaan määräile mua. Jos mulla on viiden päivän tiskit tiskaamatta ni se on oma valintani, tiskasin ne sitten ku oli aikaa ja jaksamista. Omaa rauhaa on nyt paljon enemmän. Ja nyt ne lumetkin tuli. Ihana talvi, lumi ja aurinko ♥

Tästähän mun uus elämä nyt sitte alkoi. Tuntuu että olisin asunut tässä jo kauan. Silti, alle kuukauden. Uusi vuosi uudet ongelmat. Ongelmia katos, mutta toisesta ovesta tuli uusia tilalle.

Tavallaanhan mä tiesin että tulee paljon vastuuta kun asun yksin. Joudunhan hoitamaan itse kaiken. Aikaa onkin loppujen lopuksi aika vähän. Parempi näin kun se että on vain aikaa ja ei lainkaan tekemistä. Olen joskus oikeasti miettinyt voiko tylsyyteen kuolla, nyt ei ole sitä ongelmaa. Hyvä jos ehtii ruokaa tekemään, saati syömään. Mistä se sairaampi puoleni ei olekaan yhtään harmissaan. Terve minä kontrolloi kuitenkin vielä, en ole kokonaan syömättä kotona. Välillä vaan syön kotona vähän liian vähän, mutta kuitenkin jotain.



Nukkuminen on taas ollu vähän vaikeeta. Samoin aamulla herääminen, johtuneeko lääkkeestä vai mistä. Sekava ja epätodellinen olo. Vaikee erottaa yöllä että oonko heräilly vai nähny unia, ne sekottuu. Välillä kaikki tuntuu niin turhalta. Tulevaisuus ahdistaa, siitä lisää myöhemmin koska aivot ei pysty käsittelemään sitä nyt. Kun muuten oon ollu todella väsynyt ja en ole saanut oikein mitään tehtyä, niin tänään illalla tuli tosi energinen olo. Kivasti vaan sillon ku ois pitäny alkaa valmistautua nukkumaan. No enpä tässä nyt sitten nuku. Ylienergisenä sitten tiskasin puolet tiskeistä, siivosin pöydän ja vessan. Ja järjestelin tavaroita. En yleensä jaksa tehä mitään, mutku väsymys katos ja tuli energiaa. Ahdistuskin kun katos johonkin, tiedostan sen mut se on seinän takana ja se ei tuu perille asti. Jos yritän ajatella niitä ahdistavia ajatuksia niin mieli on vaan tyhjä. Ne menee karkuun, jos yrittäisin niin muistaisin varmaan jotain yksityiskohtia.



Kuinka paljon sitä onkaan piilossa.. Se mitä näkyy ulos on vaan jäävuoren huippu. Siks mua pelottaakin tulevaisuus vielä enemmän, muut ei näe etten pysty vielä mihinkään. En itsekään tiedä mitä kaikkea oon piilottanu. Pitää varmaan alkaa etsimään.