ouuu kesä tulee!

Jesjesjes! Olin valmistautunu tylsyys kuolemaan, jälleen kerran. Olihan viikonloppu tulossa. Sit lähinki taas Vihtiin perjantai iltana. Siel oli ihan mahtavaa, niinku olin odottanukki heti siitä hetkestä lähtien ku tiesin että pääsen taas sinne, ei se paikka vaan ne ihmiset ♥ Ai ja toisel kaverilla oli pari ihanaa koirulia mukana. Oon niin tykästyny niihin, varsinki siihen ihanaan pentuun ♥  Mitäs me tehtiinkään, ei sillä niin väliä. Grillattiin, juotiin, käytii kyläl baarissa, ja hengailtiin. Ja tietty saunottiin!! ♥ Eli siis kaikkee mukavaa. Taisin olla ainut jol ei tullu ees päänsärkyy tai mitään aamul. Heräilin jo siin 11 aikaan ja vähän siivosin ja otin aurinkoo yksikseni ku muut vielä nukku :D Tais olla yhen aikaa ku muut sit nous ylös. Mitä siinä sitte, katottii telkkarii, pelattii korttii, kuunneltii musiikkii ja oltiin vaan. Ihanan rauhallista siellä, vaikka oliki hemmetin kuuma. Ja illalla taas saunaan, ja sitte sainki kyydin kotiin. Jos ei ois ollu sunnuintaille menoo ni oisin jääny sinne.

Nii no siis sitte ku sain kyydin kotii ni ehin viel pariks tunniks näkee kavereita euroviisujen merkeissä. Mut sitte sunnuntai oliki kivaa. Taas vähäisten yöunien jälkeen lähin kaverin kanssa naisten kymppiin. Hölkkäsin koko matkan ja aikaaki meni vaan vähän vajaa puoltoista tuntia. En ois uskonu et pystyn siihen. Ja sen jälkee stadikalle ja siel joku 3-4 tuntii makoiltii auringossa, uiminen unohtu kokonaa :D Jotenki epätodellinen olo oli kyllä ku sieltä lähin kotiin. Tuntuu jotenki oudolta ku oli kivaa ja sit se loppuu ku seinään. Nyt luultavasti parin viikon kotona jumiiminen ja ajatukset valuu taas sinne ikävämpään suuntaan ): Ei voi mitään.

Tänää koulus, onneks vaa 45min. Mut oon jo ihan kesässä, en voi tajuu et on viel kouluu. Ja nyt  ootanki sitä kesää, ni vaan sen takia et voisin mennä sinne Vihtiin. Oikeesti, mä tuun viel asumaan siel niin paljon ku vaan pystyn. Saa nähä kuinka paljon kaveri jaksaa mua siellä :D Ku oikeesti se ihminen ja muut tyypit samoist ympyröist on vaan se juttu minkä takia mua täl hetkel ylipäätään kiinnostaa elää. Kaikki muut jutut tuntuu vaan niin sivuasioilta, merkityksettömiltä, turhilta.. Nyt sit vaa oottelee seuraavaa kertaa, millon lie sit se, ehkä ens viikolla, tai sitä seuraaval tai sit toivottavasti ei vast juhannuksen jälkeen. Jos mun kaveri vaan haluu mut sinne, mä kuolen jos mua ei haluta sinne..

elämä on ihanaa..

  Oioioi. Perjantaina olin vielä ihan maassa ku oli taas tulossa viikonloppu, vaikka oliki odotettavissa kaverin tuparit. Viikonloput vaan on nykyään niin masentavia, tästä tuliki paras piiiitkiin aikoihin. Lauantaina lähin sitte kaverin luo Keravalle suuren tavaramääräni kanssa ja siellä sitten oleskeltiin: syötiin, juotiin, pelattiin wiillä ja juteltiin. Ihan jees oli, mukavaa vaihtelua ja näin kavereita pitkästä aikaa :) Siinä sitte yö eteni ja sekavuus lisäänty. Melkein lähettiin baariin, mut lähettiinki toiselle kaverille Vihtiin keskellä yötä. Just tällaset random retket on ihania. Yö ku oli ni ei kauheesti ylimmääräsiä mutkia tehty matkalla, mitä nyt ensin kyydittiin jostain baarista pari tyyppiä ja napattiin yks kaveri koiransa kanssa mukaan matkaan. Auto täynnä ja matka jatku kohti määränpäätä. Oli aika hauskaa ku kuunneltii musiikkia ja katottii telkkarist jotai tietovisaa ja katottii et kuka saa eniten pisteitä :D No viiden aikoihi sit nukkumaan ihan kiva..
 Aamulla heräsin 10 aikaa ku oli niin kuuma ettei pystyny enää nukkumaan. Kaveri on just muuttanu omakotitaloon ja se on aika kiva. Likanen se kyl on, ja vähän rapistunu, mut eipä tuu kaveril tylsä kesä ku remontoi ja siivoo sitä :D Hooh, täs kohtaa toivoisin et mul ois se ajokortti ni voisin ajella sille kaverille sillon ku huvittaa :(
 No juotiin siinä kahvia ja heräiltiin, ja sit lähettii ajelee kylille. No sit päädyttiin taas random ajelemaan, käytiin veden rannal joku pieni koskiki siin oli ja mentii sen kaverin sukulaisel käymään. Siel oli ihanaa. Nähtii kolme pikkusta samojedia, kolmeviikkosii pikkusii vauvoja <3 Niiden mami oli kans ihana pehmonen karvapallo. Nähtiin kans karitsoi ja isoi lampaita, kanoi ja kukkoi sekä pikku tipui, hanhia ja kalkkunoita, jotka on oikeesti muuten hemmetin rumia :D ja nähtii niiden tappeluki. Teiden varsilla nähtii myös lehmiä ja hevosia. Oltiin ihan niinkus maalla :D Oltais käyty strutseiki kattomas mut se paikka ei ollukaa viel tähä aikaa vuodest auki, no nähtii me ne tosi etäältä sellasin pienin tummina palloina. Oli hauskaa ja ihanaa seuraa. Kerranki pitkästä aikaa oikeesti hauskaa ja tuntu oikeesti et on mahollista olla onnellinen. Onnellinen, minä? Oikeesti? Ehkä se on mahollista, epäilen..
 No kaikki hauska loppuu aikanaan. Heitettiin kaveri kotiin ku sen äiti jo kaipaili sitä, toinen kaveri vietiin kans kotiin sen koiransa kanssa. Siel autos alko olee jo aika kuuma sillä koiralla mä luulen, ja varmaan se oli aika väsynyki. Sit käytiin pizzalla ku alko tulee jo nälkä, ja eikös me sit kaikki vedetty vähän liikaa sitä sitten :D Seuraavaks lastaamaan auto täyteen kaverin kellarista tavaroita, ite asunto sil oli jo tyhjänä. Mielenkiintosesti se sai sen meiän avustuksel sit lastattuu ihan täyteen, niin että mulle jäi viel tilaa takapenkille, hieman kapeesti kylläkin :D Yks laatikko tipahti takaluukusta ku se työns tavaraa sisää takaovesta, joku posliini siinä sit hajos, mut muuten pysy tavarat ehjänä. Oli kuulemma ensimmäinen mitä muutossa hajos. No ei siinä sitte, matkattiin takas sinne kaverille.
  Oli niin ihana olo et en malttanu lähtee kotiin vielä, vaikka tiesin että se luultavasti meinais koulusta lintsaamista. Siel perillä sitte purettiin autosta tavarat ja sil aikaa toinen kaveri leikkas sielt nurmikkoo. Sit lepäiltii hetki, saunaan oli laitettu tulet ja mentii kävelylle hakee koivun oksia metsästä. Jee, sit mentii saunomaan <3 Ihanaa, en ollu moneen kuukauteen päässy saunaan. Puusaunassa en ollukaa käyny sitte viime kesän jälkee. Alko olee jo väsyny olo, kaveri putsas viel jotai kaappei et se sai vaatteensa pois jätesäkeist ja sit käytii nukkumaan jo joskus 11 aikaa, mulla tosin kesti muutama tunti nukahtaa. Ja heräilinki koko ajan ja vast joskus aamyöstä tais olla vähän tasasempaa unta, tästäkään en oo ihan varma. Ja sitte 11 noustii ylös ja otettii vähän aurinkoo ulkona ja juotii kahvia. No siinä sitte lähettii ajelee ku piti viedä kaveri töihin. Oh ku ulkona oli kuuma, kauheeta ku joutu olee pitkis housuis. No sit käytii hakee peräkärryn kaa viimesetki tavarat kaverin kellarist. Käytii ostamas vähän laattoi sen kylppärii ja sit käytii sen vanhemmil juomas kahvii ja syömäs leipää. Sen jälkee käytii ostaa mehujäätä, että oli ihanaa siin heltees <3
 Paluu todellisuuteen. Kaveri heitti mut asemalle ja lähti töihin. Outo fiilis nyt, en kuunnellu ees musiikkia matkalla kotiin. Olin vaan. Kotona en ehtiny tekee muuta ku ettii shortsei ja sit lähin treeneihin. Nyt vaan tuntuu siltä et toi kaikki oli unta. Että kohta kaikki on taas niinku ennen, niinku kuuluukin. Että oon yksin ja haluan pois. Ehkä en haluakaan kokonaan pois, vain pois kotoa. Mutta mietin sitä sitten jos, kun, se olo palaa. Nyt aioin vaan nauttia tästä olosta, niin kauan ku se vaa jatkuu. Toivottavasti kauan. Epäilen kun vaan jumitan kotona. Toivottavasti voin mennä taas kaverille perjantaina, se puhu että pitäs jotku grillijuhlat sillon. Sitä odotellessa, elämä on ihanaa(=elämä voi olla ihanaa) ja aurinkoista :) Ihanaa voida taas nauraa aidosti.
 Ainiin neljä viikko karkkilakossa!

sekoilen

Yäääk, mitä menin tekemään. Söin suklaakeksejä ja sen kanssa maitoa. Ei sen pitäis olla niin paha, 8 keksiä. Miks mua ällöttää näin paljon, ja oksettikin sen jälkeen kun olin syöny. Ei muutama keksi oikeesti muuta mitään. On hieno karkkilakko joo 2½ viikkoa ollu, mitä hyötyä siitä on jos vedän sitte joka päivä jotain keksiä. Nyt ryhdistäydyn.

Olo on ku oisin syöny hirveen määrän mäkkiruokaa..

En jaksa tätä enää, mä inhoon itteeni. Miten oon voinu päästää itteni tähän kuntoon. Miks oon syöny liikaa. Jos en laihdu niin en tee täällä mitään..

Hienosti taas onnistuin nukkumaan pommiin molempina päivinä kun koulu olis alkanu jo kasilta. No ei voi mitään, ei se oikeestaan ees kiinnosta joten miksi murehtia. Muutenki nukun miten sattuu, mitä väliä. Nukun monen tunnin päikkäreitä ja valvon myöhään ja menen nukkumaan kun silmät ei pysy auki. Onko sillä väliä mihin aikaan vuorokaudesta nukun? Varsinkaan nyt kun ei oo treenejä.

En voi käsittää, koulua enää kolme viikkoa. Kolme!! Oioi, pitäis päättää, ei vaan siis tietää. En usko että pystyn siihen syksyllä. Ei siitä voi tulla mitään, siis kirjotuksista. Mä tiedän etten jaksa niitä. En jaksa edes tätä jaksoa jossa on pari kurssia. En saa mitään tehtyä, en yhtään mitään. Oonkohan edes avannu kirjoja kotona, en varmaan. Mua ei edes kiinnosta, mikä ei tietenkään oo hyvä merkki. Jos mä ilmottaudun sinne ni mähän meen, en nyt hemmetti niitä voi joka kerta perua. Siks mua vähän pelottaa. Mutta jos en ilmottaudu, oon epäonnistunu, jo ennen yrittämistä. Jos ilmottaudun, oon epäonnistunu vasta ku oon yrittäny..
Mitä järkeä on yrittää jos tiedän jo etukäteen että epäonnistun, säästyisin siltä stressiltä edes. Ja sitten eikös ollu niin ettei voi onnistua jos on päättäny epäonnistua, mä kun en oo päättäny sitä, mä vaan tiedän. Miten vaan, epäonnistun aina. Aina. Ikuinen epäonnistuja.

Kai se on mukavampaa tappaa aikaa siistissä huoneessa, eikä kaatopaikalla. Silti, siivosin joku kahdeksan tuntia tänään, eikä ole siistiä vieläkään. Tietenkään mun jaksamisella se ei ollu aktiivista siivoomista, vaan lepäsin välillä, juttelin kavereiden kanssa, kuuntelin musiikkia ja katoin telkkaria. Mutta kai tän eron silti huomaa. Jos huomenna jaksais siivota loppuun, voin vaan toivoa. Sen näkee sitten aamulla.

Puhuminen on edelleen vaikeeta, miks en voi vaan avata suuta ja antaa kaiken tulla ulos. 

Maanantaina taas yrittämään, jos tällä kertaa. Niin, tärkeimmät asiat on sanomatta, ehkä se ois enemmän huolestunu jos tietäis kaiken. Menen sinne uudestaan, ja toivon että saisin suuni auki, mutta vajoan taas kauas, pois kontaktista. En pysty katsomaan silmiin. Vajoan ajatuksiini, tai niiden poissaoloon. Silti kuulen kaiken mitä puhutaan, ja ymmärränkin jos keskittyminen riittää.

kuva kertoo enemmän ku tuhat sanaa

Kertoo vähintään 20 000 sanan verran?

mitään ei tapahdu

Kerrassaan kamala viikonloppu. Ei enää ikinä, en halua sitä enää. Hyi, makasin vaan sängyssä lähes koko lauantain ja sunnuntain. Mitä nyt telkkari oli päällä ja kone, en vaan tehny mitään. Välillä nukahinkin. En käyny kolmeen vuorokauteen edes suihkussa, yäk olen ällöttävä. Ei vaan jaksanu. Odotin vappua.

 

Niinpä niin odotin vappua, iltaa. Mutta oliko siinä mitään odottamista, no pääsinpä hetkeks pois kotoa. Kavereiden kanssa, oli ihan kivaa kyllä. Miksi odotin vappua myös alkoholin takia? En tiedä, en tosiaan tiedä. En mä juo sen takia että haluan "hukuttaa murheeni alkoholiin" vaan siksi että on helpompi olla ihmisten kanssa. Tää pääty kuitenki siihen että mentiin baariin, en olis halunnu mutta vaihtoehto olis ollu kotiin lähtö ja se innosti vielä vähemmän.Vaikka en ollukaa juonu tarpeeks paljon että oisin voinu olla rennosti siellä baarissa. Onneks olin just juonu juomapelissä kerralla paljon, muuten oisin varmaan menny paniikkiin siitä baariin lähöstä, ajatuski jo siitä ihmismäärästä huhhuh. Den första och sista gången. Mä luulen näin. Ei innosta enää yhtään mennä baariin. Onneks ei oo rahaakaan. Yks kaveri joka on varsinki kännissä tosi ärsyttävä, kyseli et oliks hauskaa ja eihän se niin kamalaa ollu, en voi vastata sille totuudenmukasesti. En halua väitellä asiasta, se ei ymmärrä niin ei ymmärrä.

En jotenki jaksais vaan enää. Tuntuu että kaikki on samaa tasapaksua höttöä. Mä en tiedä miks mua ei kiinnosta enää yhtään se et pääsenkö kursseista läpi, tipunko niiltä tai pääsenkö edes lukiota läpi. Mä uskon että en pääse, koskaan. Mua pelottaa ihmiset, koulu, koti, kaupat, menneisyys, nykyhetki, tulevaisuus,kaikki uusi, mun ajatukset.. olisko jotain mikä ei pelota?
Tuntuu et oon vaan, mitään ei tapahdu. Nukun, makaan tai teen jotain. Mitään ei tapahdu. Aika kuluu ja mä odotan sen kulumista. Mä en pysty tähän enää. Haluisin vaan lopettaa puhumisen kokonaan, en jaksa puhua, selittää ihmisille jotain turhaa. Alle viikko ilman treenejä, ja kaikki mielenkiinto on menny. Vielä pitäs melkeen kaks viikkoa jaksaa. Jaksaa syödä, elää "normaalisti" olla ihminen. Pysyä elämässä kiinni. Sitten voin taas muistaa miksi en sittenkään halua kuolla vaan on vielä yksi syy elää.

Itkeminen. Se olis ihanaa. Melkein itkin tänään. En pystynytkään, kyyneleet loppu. En jaksa tätä elämää. Siis mitä elämää?!? Voi kun pystyisin edes kertomaan totuuden niille muutamalle ihanalle ihmiselle jotka elättää jotain toiveita siitä että mä paranen koko ajan. Ja pystyn valmistumaan syksyllä. Ja menemään töihin ja hakemaan johonkin lukion jälkeen. En pysty sanomaan vastaan niiden positiivisille ajatuksille vaikka mieli huutaa että ei se nyt ihan niin mene. Tekisi mieli alkaa itkeä aina ku mä kuulen tän yhen sanovan et sä pystyt siihen. Haluisin vaan itkeä ja sanoa sille totuuden, en pysty. Siitä ei tuu mitään, pelkään liikaa. Oon pelänny liian kauan, sitä pelkoa ei saa pois. Mitä siis pelkään, tulevaisuutta, kaikkea uutta. Sitä pelkoa ei pysty kiertämään, eikä sen kanssa voi elää.



Kävin maanantaina kirjastossa lainaamassa kirjan jonka oon jo jonkun aikaa halunnu lukea, Veronika päättää kuolla. Veronika yrittää itsemurhaa mutta ei onnistu siinä, ja hänelle kerrotaan että hän elää alle viikon. Tänään vasta sain alotettua lukemisen, ja vaikka en saanu luettua niin paljon ku oisin halunnu, ni jaksamattomuuden ja keskittymisen puutteen kanssakin sain jo noin 150 sivua luettua siitä. Huomenna varmaan saan luettua loppuun. Hyvä kirja, mä tykkään :)