Tulevaisuus on epävarmaa

Suostuin.

Menin osastolle maanantaina.

Silloin itkin illalla kunnolla, ensimmäistä kertaa pitkään aikaan.

Ahdistuksen, surun ja helpotuksen sekaisin tuntein.

Sain vihdoin vain olla, vain olla. Toki olen vain ollut kotonakin, mutta syyllisin tuntein.

En voi vain olla kotona. Pitää siivota, tehdä koulu juttuja, tehdä kaikkea mitä en jaksanut.

Taisin olla osaston "normaaleimpia" ihmisiä, mutta silti. Ihanaa kun sai vain olla, ei tarvinnu jaksaa tehdä yhtään mitään. Ei keskittyä mihinkään. Söinkin säännöllisemmin ja enemmän ja varmasti terveellisemmin kuin kotona. Ja jos olin yhteisessä tilassa muiden kanssa, ei tarvinnut selittää mitenkään jos yhtäkkiä vain lähtee pois. Ei tarvitse puhua muille jos ei halua.

Melkein mietin että miksi oikein lähdin sieltä..

Tiedän miksi lähdin. En kestänyt kun en päässyt jäälle, treeneihin. Se oli ahdistavaa.

Myös kännykän rajallinen käyttö ja se etten voinut kuunnella siitä musiikkia oli välillä varsin ahdistavaa.

Nyt yhdestä syystä en ole varma saanko edes käydä harjoituksissa, peleihin ei tänä viikonloppuna päästetty.. En pidä tästä yhtään. Pitää hoitaa tämä asia äkkiä pois että ne antaa mun mennä taas jäälle.  Jos en pääse, voin saman tien mennä takaisin osastolle.Jotain douping juttujakin pitäs varmaan sit hoitaa. Ei vittu, en jaksa tätä. Elämäni tärkein kannattelija viedään minulta pois..

Miten voisin kestää sitä, en mitenkään. Yksi syy vähemmän elää..

Voi olla että jos olisin tiennyt tästä en olisikaan lähtenyt osastolta perjantaina.

No.. kaksi viikkoa voin mennä takaisin vaikka samantien jos siltä tuntuu.
Eilen illalla tai yöllä oikeestaan, lähdin lenkille etten joutuisi ahdistuneena ja vittuuntuneena itkemään itseäni uneen. Juoksin, syke nousi. Vedin itseni ihan äärirajoille ja juuri ennen romahdusta vaihdoin kävelyyn. Sykkeen laskiessa juoksin taas. Ihana tunne oli tämän puolituntisen jälkeen.Ulkona satoikin ♥

Vähän mietityttää, hieman parempi olo nyt kuin silloin ennen osastolle menoa. Mutta paraneeko tämä tästä enää enempää. Tuntuu että vain huononee mitä enemmän aikaa kuluu osastolta lähdöstä. Ja siitähän ei ole vielä kahta vuorokauttakaan..

En selvästikään kuulu tänne.
En jaksakaan tätä, toisin kuin perjantaina luulin kun sanoin haluavani kotiin.
Voinko vain lopettaa yrittämisen ja seota kunnolla? Lopettaa esittämisen?
Voinko olla tekemättä koulu juttuja ja mennä osastolle ja olla tekemättä mitään itse.
Hei mitä jos ei mulla olekaan mitää ongelmia olenkin vain laiska ja tyhmä?
Musta tuntuu että jos hajotan mun suojakuoren niin romahdan, mitä jos teenkin niin.
Ja menen osastolle jossa mun ei tarvitse jaksaa tehdä mitään.
Kuulostaa jo jokseenki houkuttelevalta..